Tuesday 2 September 2014

28.8.2014


Seven Fathom Hole - East Finger Inlet



Heräsimme pitkin yötä kolinaan vuoroveden lahteen kuljettamien jääkalikoiden osuessa Sareman kylkiin. Aamulla totesimme koko lahden olevan täynnä pieniä ja vähän suurempiakin jäälohkareita. Kävimme nostamassa jollalla katkarapumertamme jäiden joukosta ja jatkoimme sitten Seven Fathom Holeen. Ennen ankkurilahteen menoa laskimme pyydyksemme Jack Pot -lahden syvimpään kohtaan.


Katkaravustaminen on ehdottomasti yksi lempiharrastuksistamme Alaskassa. Noin 70 cm halkaisijaltaan olevaan mertaan laitetaan sisälle kissanruokapurkki, johon on pistetty pieniä reikiä. Merta lasketaan vähintään 100 metrin syvyyteen jäätiköiden viilentämään veteen yöksi. Parhaista paikoista saattaa saada jopa 50 katkarapua yhdellä merralla. Olemme toistaiseksi saaneet kolmenlaisia rapuja: valkotäpläisiä, tiikeriraitaisia ja lähes värittömiä. Alaskalaisten ystäviemme mukaan täkäläisiä katkarapuja on jopa kuutta eri lajia. Ravut voi pakastaa joko tuoreeltaan tai keitettyinä. Keittoaika on noin kaksi minuuttia. Nostamme (Pekka) merran käsin, joten katkaravustus ei ole pelkkää kulinarismia, vaan se pitää myös kuntoa yllä.


Seuraavana päivänä päätimme siirtyä Whale Bayn pohjukkaan. Saapuessamme lahteen Riitta oli kannella pitkäputkinen kamera valmiina tähyilemässä kaukana keulan puolella näkemiemme ryhävalaiden mahdollista pintaannousua, kun veneen kyljeltä kuului mahtava puhallus. Kolme valasta oli noussut pintaan aivan veneemme vieressä. Häkellys/säikähdys oli melkoinen, kameran valinta väärä, eikä kuvaaminen mennyt tällä kertaa aivan putkeen.  


Laskimme Whale Bayn suulle kaksi katkarapumertaa, joista toisen olimme saaneet lainaksi, ja jatkoimme sitten suojaisaan Humpback Coveen, 60.12,385N 148.17,266W.  Kävimme tapamme mukaan katsastamassa jollalla läheiset lohijoet. Kalaa näytti olevan runsaasti, joten menimme takaisin veneelle noutamaan haavin. Pian meillä oli lohta niin graavattavaksi, paistettavaksi kuin pakastettavaksikin. Kumma vain, ettei yhtään karhua ollut paikalla.  


Tuuliennuste oli hankala, joten nostimme aamulla ankkurin ja lähdimme takaisin pomminvarmaan ankkuripaikkaammeSeven Fathom Holeen. Tapasimme siellä taas alaskalaiset ystävämme, jotka olivat myös tulleet pitämään tuulta, ja vietimme rattoisan illan pelaamalla mm. Alaska Trivial Pursuitia. Tuuli ei kuitenkaan koskaan noussut, mutta hyvä niin. 


Lähdimme aamulla kohti Ewan Baytä nostettuamme ensin katkarapupyydyksemme. Saimme yhteensä 37 rapua eli saalista alkaa jo olla mukavasti pakastimessa!


Saavuimme iltapäivällä Ewan Bayhin, 60.23,761N 148.07,140W. Lahden pohjukassa on laguuni, johon johtaa erittäin kapea salmi. Lahden ja laguunin välissä on kalliokynnys ja siinä vuorovedestä riippuva suuntaa vaihtava vesiputous. Kun vedenpinta on samalla tasolla molemmin puolin kapeikkoa, virtaus pysähtyy vain noin 20 minuutin ajaksi. Silloin voi mennä jollalla tai kajakilla sisään lahteen tai tulla sieltä ulos. Jos aikaa kuluu lahdessa yli puoli tuntia, sieltä pääsee pois vasta noin kuuden tunnin kuluttua. Kannattaa siis ottaa eväät aina mukaan varmuuden vuoksi! 


Yritimme ensin päästä jollalla laguuniin laskuveden slackin aikaan, mutta silloin ei kalliokynnyksen päällä ollut kuin ehkä 10 cm vettä, ja jouduimme kääntymään takaisin. Seuraavaksi ajoitimme menomme lähelle nousuveden slackiä, jolloin pääsimme sisään myötävirrassa. Ajoimme laguunin pohjukassa olevalle lohijoelle, jonka suulla seurasimme ison mustakarhun kalastuspuuhia. Noin 20 minuutin kuluttua palasimme kalliokynnyksen yli lahteen, jälleen myötävirrassa.


Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Port Nellie Juaniin. Ankkuroimme East Finger Inletiin, 60.33,495N 148.21,114W. Sääennuste oli 20 solmua idästä, mutta todellisuudessa 25 solmua pohjoisesta. Tuuli nousi yöllä ja tuulensuunnasta johtuen williwaw-myrskypuuskat puhalsivat ankkuripaikkaamme muutaman minuutin välein. Ankkurimme tuli ensimmäisten tuntien aikana perässä noin 10 metriä, mutta piti sen jälkeen, vaikka puuskat voimistuivatkin reippaasti. Meteli ja veneen heittelehtiminen oli niin kovaa, että nukkumisesta ei tullut mitään. Tarkistimme sääennusteen, jonka mukaan odotettavissa oli samanlaista säätä ainakin seuraava päivä. Päätös oli helppo tehdä eli lähdimme takaisin tuttuun ja turvalliseen Seven Fathom Holeen. 


Syksy on saapumassa Alaskaan, ja meidän on aika palata takaisin Sewardiin. Matalapaineita tulee Alaskanlahdelle solkenaan, ja niiden aiheuttamat tuulet ovat voimistumassa. Kokemuksemme mukaan 24 tunnin sääennuste on vielä kohtalaisen luotettava, mutta sitä pidemmälle menevät ennusteet menevät täysin arvailujen puolelle. Muistissamme on vieläkin viime vuoden lokakuun purjehduksemme Provideniasta Sewardiin (www.koillisvayla.blogspot.com).

No comments:

Post a Comment